Sivut

21. joulukuuta 2014

Arkihuolesi kaikki heitä

Römpsyinen alkutalvi jäi lopultakin taakse ja valkoinen lumivaippa on käärinyt maisemat sisäänsä.
Lyhyen talvipäivän hämärässä, puuterilumessa kahlaillessa arkihuolet karisevat. Eikä metsäkään ole autio, lauluton vaikka laulun sanat niin kertovatkin, kun on tarpeeksi tarkka kaveri mukana niin elämää löytyy lumen keskeltä.

Joulu lähestyy ja vuoden työt alkavat olla tehtynä. Enää yksi päivä tiukkaa työskentelyä ruokatilausten kanssa ja sitten voi rauhoittua joulun viettoon.




 



11. joulukuuta 2014

Markkinatouhua ja jouluun valmistautumista

Joulukuun puoliväli jo lähestyy ja ehkä talven kiireisin aika on käsillä. Joulumyyjäiset ja -markkinat alkoivat Itsenäisyyspäivänä ja niitä on nyt kolmena viikonloppuna peräkkäin eri puolilla Kainuuta. Itse en ole myymässä muualla kuin Kuhmossa, mutta tuotteet on pitänyt saada myyntikuntoon ja toimittaa oikeaan paikkaan. Itsenäisyyspäivää edeltävät päivät menivätkin pitkälti etikettien liimailussa yms. pikkupuuhassa.

Sopivasti ennen joulua on saatu avattua myös osuuskunnan verkkokauppa, joka löytyy osoitteesta: http://osuuskuntaseppalanimpilinna.mycashflow.fi/
Toivottavasti mahdollisimman moni löytää tuonkin mahdollisuuden ja varsinkin Kainuun ulkopuolella asuville verkkokauppa avaa hyvät mahdollisuudet saada meidän tuotteita ympäri vuoden.

Kotonakin pitäisi varmaan jossakin vaiheessa miettiä jouluvalmisteluja. Itse pääsen siinä mielessä melko helpolla, että Mikko laittaa mielellään ruokia ja leipoo ja lapsetkin alkavat olla jo avuksi. Eilen herkuteltiin tuoreilla lohipasteijoilla, yksi kakku on valmiina joulua odottamassa ja papareita pitäisi leipoa lisää. Kortit ovat onneksi ajoissa postissa, mutta lahjaostoksille pitäisi vielä jossakin vaiheessa selviytyä...

Onko kukaan nähnyt tonttuja ikkunoissa kurkkimassa? Niilläkin taitaa olla kiireisin aika vuodesta käsillä.

6. joulukuuta 2014

Kukkien kohti joulua

Joulukaktukset ovat intoutuneet kukkimaan varsin sopivaan aikaan. Punaiset ja valkoiset kukat ikkunoilla tuovat  mukavaa piristystä hämäriin päiviin ja pimeisiin iltoihin. Myös amatsoninlilja aloitti kukintansa nyt samaan aikaan.
Valkoinen joulukaktus pirtin ikkunalla.

Punainen joulukaktus ilahduttaa lapsia lasten huoneessa.


Amatsoninlilja komeassa kukassa.

Päätökseen sain lopulta yhden syksyn projekteista. Pajun punontaa ei ole tullut kovin paljon harrastettua, mutta nyt valopylväs on päässyt oikeaan käyttöönsä.





Ilman lunta pylväs pyöri pihalla tuulen mukana milloin missäkin, mutta toivottavasti lumi nyt pysyy maassa ja pylväs siten paikallaan.

Hyvää itsenäisyyspäivää kaikille lukijoille!