Sivut

29. huhtikuuta 2015

Imetystä kuutamossa

Valostuvat kevätyöt tulee havainnoitua tavallista tarkemmin vauva-arjen yöheräilyjen myötä. Yövaloa ei enää juurikaan tarvitse muuten kuin aivan kesikyön tunteina, mutta viime yönä imetykset sujuivat hyvin kuun valossa. Pian ei kuutamostakaan pääse nauttimaan, kun pimeää ei juuri ole.

Valostuvat kevätyöt on vain yksi etenevän kevään merkki. Eilen pihaan pyrähti parvi rastaita ja lintujen sirkutus nousi aivan uudelle tasolle. Myös mehiläiset lähtivät eilen pesästään. Sitä onkin jo odoteltu, että milloin ne tekevät keväisen puhdistuslentonsa. Nyt se on tehty ja seuraavaksi pitäisikin käydä vaihtamassa pesään puhdas pohja ja samalla hieman tarkastella pesän tilannetta.

Kevään merkki kai sekin, että eilen kävin ensimmäistä kertaa pellolla sitten hankikelien, sinne pääsee jo ilman lumikenkiä! Tai pääsi ainakin eilen. Sopivasti vapuksi saatiikin kunnon takatalvi ja kevätmyrsky. Saavat mehiläisetkin pärjätä vielä joitakin päiviä ennen hoitotoimiin ryhtymistä. Piha on illan aikana muuttunut valkoiseksi ja aamuksi lunta on kai luvassa ihan kiitettävä määrä.


24. huhtikuuta 2015

Enteiden ottoa

Edellisen päivityksen jälkeen on ehtinyt olla jo yksi takatalvi, mutta kevät on säilyttänyt otteensa. Västäräkki on jo ehtinyt palata näillekin perukoille ja varhain aamulla auringon noustessa järveltä kantautuu teerien pulputus sekä joutsenten ja kurkien huudot. Valoisa aika on venynyt 16 tuntiin ja päivänkajo säilyy pohjoistaivaalla sydänyön yli. On saavuttu vuoden valoisimpaan aikaan.

Kevään keskellä on Jyrin päivän (23.4.) tienoo ollut vanhalle kansalle tärkeä virstan pylväs. Eräs perinne on liittynyt kevään ja kesänkin säiden ennustamiseen. Jyrin yönä tai kahtena seuraavana yönä jos oli kylmää uskottiin kylmien säiden jatkuvan jopa seuraavat 40 päivää. Lauhat yöt puolestaan entelisivät lämmintä kevättä ja hallatonta kesää.

Viimeiset pari viikkoa on menty lauhoissa lukemissa ja öisin lämpötila on korkeintaan käväissyt nollan alapuolella. No miten se sitten sattuikaan että juuri Jyrin yöksi tulikin ihan reipas pakkanen. Jyrin päivän aamuna pakkasta oli viitisen astetta, rapakot umpijäässä ja kävelyn kestävä hanki. Jatkuuko sää nyt sitten kylmänä? Sääennuste ei näytä tukevan vanhan kansan ennustetta. Tällä kertaa toivoisin, että moderni ennuste pitäisi paikkansa.

13. huhtikuuta 2015

Kevään merkkejä

Kevät on tainnut vihdoin tulla meillekin. Viime yönä heräsin outoon ääneen ja meni hetki ennenkuin unenpäpperöinen pää hoksasi että vesisadehan siellä ropisee vasten peltikattoa. Lumet hupenevat ja pälvipaikkoja alkaa näkyä vaikka lumimittari näytti vielä 50 senttiä. Piha on jo enimmäkseen sulanut eikä potkuri enää luista. Onkin aika viedä kesäteloille potkurit, kolat, pulkat, rattikelkat ja mitä kaikkea talvista tavaraa sitä onkaan. Lumi on mennyt jo pahasti soseeksi eikä hiihtäminen enää oikein onnistu joten suksetkin joutavat varastoon.



Maantie on sula ja polkupyörä on kaivettu talvivarastosta. Muuttolinnutkin ovat alkaneet saapua.
Murtosalmen sulapaikassa oli telkkiä, sinisorsia, isokoskeloita ja joutsenpari. Peipponen lauloi ja sepelkyyhky huhuili omaa soidin lauluaan. Eilisiltana pulisivat teeret jossain kauempana järven jäällä. Talvi on jo voitettu vaikka varmasti tulee vielä takatalvi jos ei useitakin.



Illalla innostuimme rakentelemaan halkoliiterissä. Neljä vanhaa pihakoivua on tullut talven mittaan kohta pilkottua haloiksi ja halkoröykkiö uhkaa valtautua liian laajaksi. Rakentelin eri halkojen erillään pitämiseksi aitaa. Aika suorahan tuosta tuli ilman vatupassiakin. Mari puolestaan alkoi rakentelemaan työtasoa taimikasvatuksen tarpeisiin.