Sivut

25. tammikuuta 2015

Sydäntalvea

Tammikuu on edennyt jo loppupuolelle. Eletään talvisinta sydäntalvea, mutta toisaalta talven selän taittumisen aikoja. Vanhastaan talven kääntyminen kevätpuolelle on ajoitettu tammikuun loppuun Heikin ja Paavalin päivän aikoihin.

Tänään, Paavalin päivänä kiertelin ulkona kuulostelemassa kuuluisiko talven selän poikki napsahtaminen, mutta eipä kuulunut kuin tuulen ujellusta. Talven selän taittuminen ei tosiaankaan tarkoita talven loppumista, lunta riittää ja kovimmat pakkaset voi olla vielä edessä, pääskysetkin lomailevat Afrikassa vielä hyvän aikaa ennen kuin edes lähtevät tännepäin. Valoisan ajan lisääntyminen antaa kuitenkin jo varovaisen lupauksen uudesta kesästä. 







20. tammikuuta 2015

Suunnittelua ja siementilauksia

Siemenkuvastoja alkaa tipahdella postilaatikkoon ja ensi kesän suunnittelu on syytä polkaista käyntiin vaikka sydäntalvi kiristelee otettaan ihan kunnolla. Puutarhalehdet ja kirjat kuuluvat tässä vaiheessa vuotta iltalukemisoon yhdessä siemenkuvastojen kanssa. Kirpputorilta joskus löytynyt vanha puutarhakirja on osoittautunut mielenkiintoiseksi luettavaksi ja siitä saa hyviä vinkkejä pienviljelyyn, kunhan vain jättää huomiotta mm. tuholaistorjuntaan liittyvät asiat (DDT:tä ja arsenikkia... huh!).

Pyrimme edelleen pitämään viljelyssä kattavan valikoiman vihanneksia, juureksia ja maustekasveja. Ensi kesänä saamme myyntiin myös ensimmäiset mansikat.

Otamme vijelyn suunnittelussa mielellään huomioon asiakkaiden toiveet ja tarpeet. Jos haluat tilata meiltä jotakin erikoista tai suuremman määrän jotakin kasvista, yrttiä tai juuresta, niin ota yhteyttä ja sovitaan asiasta tarkemmin.

Siemenhankinnat tehdään pian, joten erikoisempien viljelykasvien kanssa kannattaa olla yhteydessä mielellään jo tammi-helmikuun aikana, luonnonlaheisesti(at)gmail.com. Pieniä toiveita toteutetaan helposti, mutta suuremmista määristä lienee syytä tehdä erikseen sopimusta. Voimme kerätä tilauksesta myös metsämarjoja ja tavallisimpia ruokasieniä.

Suurempien tuore vihannes- , marja- ym. erien toimitus onnistuu kauemmaskin esim. postin kylmäkujetuksella. Lähiseudulle voimme tuoda tuotteet vaikka kotiin tai voit tulla hakemaan tuotteet suoraan tilaltamme.

Meiltä voit tiedustella myös luonnonyrttejä jotka keräämme ja kuivaamme valmiiksi. Luonnontuotteita keräämme keruutuoteneuvojan ja metsänhoitaja/biologin ammattitaidolla.

Luonnonkeruutuotteiden saatavuudesta ei tietenkään tässä vaiheessa vielä ole varmuuttaa vaan kesä näyttää mitä saadaan.





15. tammikuuta 2015

1-vuotias blogi

Vuosi sitten olen kirjoittanut ensimmäisen tekstin tähän blogiin. Monenlaista on tapahtunut vuodessa ja erilaisia tekstejä on syntynyt melko tasaiseen tahtiin. Nyt haluaisimmekin kuulla, mikä blogissa eniten kiinnostaa.

Äänestä vuoden parasta juttua ja osallistu arvontaan.

Kerro mielestäsi blogin paras juttu meille kommenttina tai sähköpostina (luonnonlaheisesti(at)gmail.com) ja liitä mukaan yhteystietosi, jos haluat osallistua arvontaan. Pienet perustelut ja muukin palaute, niin ruusut kuin risutkin ovat tervetulleita!

Emme julkaise kommentteja, joissa on yhteystiedot, mutta voit halutessasi kertoa mielipiteesi kommenttina, vaikka nimettömänä ja laittaa lisäksi yhteistietosi sähköpostilla, niin olet mukana arvonnassa. Arvomme kaikkien vastanneiden kesken pienen tuotepaketin. Vastausaikaa on tammikuun loppuun asti. Postitamme paketin voittajalle helmikuun alkupuolella.

Tammikuun talviaurinko.

9. tammikuuta 2015

Arjen askareet alkoivat

Juhlat on juhlittu, vuosi vaihtunut ja paluu tavalliseen arkeen alkanut. Joululoman aikana on nautittu paukkupakkasista sekä viime päivinä lumituiskuista. Lunta on varmasti tällä hetkellä enemmän kuin koko viime talvena yhteensä.

Joulun aikoihin pakkaset paukkuivat oikein kunnolla ja kuva Saarikoskelta toi jotenkin kaukaisesti mieleen puolen vuoden takaisia tunnelmia, jolloin lämpötila oli melkein 60 astetta korkeampi http://luonnonlaheisesti.blogspot.fi/2014/06/hyvaa-juhannusta.html.

Pojat lähes 30 asteen pakkasessa Saarikosken rannalla.

Useampanakin iltana on saatu nauttia revontulien tanssista taivaallta. Jouluyönä nähtiin ehkä komeimmat revontulet tähän mennessä. Tämä kuva on otettu loppiaisen aikoihin, jolloin revontulet liikkuivat taivaan kannella melkoisella vauhdilla, hävisivät äkkiä ja ilmestyivät toisaalle vielä kirkkaampina. Niin liikkuvaisia revontulia en ole ennen nähnyt. Kuvaaminenkin oli vaikeaa, varsinkin kun ei ollut siihen hätään edes jalustaa käytettävissä...

Revontulet omassa pihassa.
Arkinen aherrus on alkanut tuotteiden jälleenmyynnin kehittämisellä. Pieni erä mausteita on nyt tarjolla Vuokatin K-Supermarketissa sekä Valtimolla majatalo Puukari Pysäkillä http://www.puukarinpysakki.fi/fi/etusivu/. 

Osa viime kesän tuotteista on jo myyty loppuun, mutta monia mausteita löytyy edelleen varastosta, samoin marjasiirappeja. Yhteistyötahoja haetaan jatkuvasti lisää ja toimintaa kehitetään. Myös ensi kesän suunnittelu alkaa toden teolla talven hiljaisina kuukausina. Blogikin täyttää pian vuoden!