Sivut

30. toukokuuta 2014

Kiireinen viikko takana

Monenlaista puuhaa on riittänyt tällä viikolla. Yksi suuri asia on edennyt eli elintarviketilan rakentaminen on päässyt vauhtiin. Mikko on ollut lomalla, joten työmaa on edennyt rivakasti. Rakennusprojektista kuvineen tulee erillinen juttu.

Kylvöt on saatu hyvälle mallille tällä viikolla, vaikka välillä on tuntunut, että ei millään ehdi saada kaikkia siemeniä mullan alle. Nyt on pensaspapua ja punasikuria lukuunottamassa kaikki pellossa. Yrttien taimet saavat vielä vähän kasvaa kuistilla ennen istutusta.

Ehkäpä viikon kuulumisia seuraavaksi kuvakoosteen kera. Peltourakkaa aloitettiin sipulin istutuksella. Sipulia onkin tänä vuonna viime vuotista huomattavasti enemmän. Tarkoitus on harventaa sipulia reilusti ja näin saadaan myös varhaissipulia myyntiin.

Sipulin istutus.



Perunan istutuksessa urakoitiinkin sitten useampi päivä ja lämmintä riitti reilut 25 astetta. Aamulla tehtiin töitä pari tuntia ja todettiin, että pitää keksi jotakin muuta keski- ja iltapäivän ajaksi. Illalla sitten jatkettiin toinen mokoma, vaikka kuuma se oli silloinkin.


Yksi tämän kesän uusista lajikkeista on Sininen kongo.

Sellerin ja purjon istutus saatiin tehdä vähän viileämmässä säässä. Sellerit tuntuvat kiinnostavan variksia, jotka ovat käyneet jo pari kertaa nostamassa osan taimista ylös. Ensin epäiltiin syyllikseksi lapsista pienempää, mutta näyttää siltä, että syyllinen lenteleekin taivaalla... Pitänee alkaa viritellä pelättimiä pellolle.

Sellerin taimet.

Purjot odottavat multaan pääsyä.
Purjot alkoivat näyttää purkeissa jo niin isoilta, että hyvä kun saatiin ne istutettua.

Loppuun vielä kuva komeasti kukkivasta viinimarjapuskasta. Näyttäisi siltä, että marjoja saadaan paljon, jos kaikki menee hyvin.

Viinimarjapensas runsaine kukkineen.



23. toukokuuta 2014

Myyjäiskausi avattu

Hiljaisen talven jälkeen on Osuuskunta Seppälän Impilinnassakin alkanut taas tapahtua. Huhtikuussa ja toukokuun alussa pidettiin muutama työpajapäivä ja valmistettiin tuotteita porukalla.

Puolukkasinappia
Eilen torstaina oli Kainuun Ammattiopiston kevät tapahtuma, missä osuuskunnalla oli oma myyntipöytä. Suurta ihmispaljoutta ei päivän aikana nähty, mutta tasaiseen tahtiin asiakkaita kuitenkin kävi, ja jonkinlainen myynti saatiin aikaan.

Luonnonkosmetiikkaa, koivu ja unikkosaippuita.

Oma toiminatamme tapahtuu kaikki tämän Osuuskunnan kautta ja tunnelmia esimerkiksi tuotteiden valmistuksesta voi katsella Osuuskunnan Facebookista: www.facebook.com/impilinna, myös Impilinna-sivut ovat auenneet ja sieltä löytyy esittely kaikista osuuskunnan jäsenistä: www.impilinna.fi.

Itse Impilinna rakennus on vielä remontin alla ja osuuskunnan rooli sen tulevassa toiminnassa osin avoin, mutta kenties siitä tulee osuuskunnan "kotipesä". Osuuskunta löytyy Impilinnan sivuilta palvelut ja yleistä osion alta. Kannattaa käydä kurkkaamassa! Verkkokauppa ei vielä ole auki, mutta sekin on siis tulossa.

19. toukokuuta 2014

Illan urakka

Kuvakooste illan urakasta. Onneksi saatiin ukki ja traktori apuun. Tehtiin mansikka- ja yrttipenkkiä noin 300 metriä. Olisi vierähtänyt äkkiä useampi työpäivä, jos olisi pitänyt käsin tämä tehdä...







Viljelyt vauhtiin

Kesäisen sään myötä pellolla möyriminen pääsi toden teolla vauhtiin viikonloppuna. Tehtiin ensimmäiset kylvöt avomaalle ja jatkaa pitäisi edelleen.

Lauantaina sain kylvettyä kamomillan ja Mikko teki mustajuurelle penkit valmiiksi.


Kamomillan kylvö.
Penkit mustajuurelle.
Mustajuuri vaatii pehmeän maan, jotta sen saa nostettua ehjänä, eikä se haaroittuisi. Tämän takia kokeiltiin sellaista, että kaivettiin ensin oja, joka sitten peitettiin ja kohotettiin kohopenkiksi pehmeällä mullalla. Toivottavasti nyt mustajuuri kasvaisi suorana ja sen saisi kerättyä katkeilemattomana.

Mustajuuren siemenet.
Sunnuntaina saatiin sitten mustajuurikin kylvettyä.

Kasvu on lähtenyt sateiden jälkeen nyt vauhdilla käyntiin, kun säät todellakin lämpenivät. Muutamia otoksia kasvimaalta.


Lipstikka

Raparperi

Lehtikomposti pajusta.
Tämän kevään pajuprojektina syntyi kompostikehikko kasvimaan lehtikompostiksi. Rantapellolla riittää kyllä pajua, joten pitää yrittää keksiä sille hyötykäyttöä. Tässä kuvassa projekti on vielä vähän viimeistelemätön, ja vielä jäi eilen illallakin muutama pystytolppa lyhentämättä.

Korvasieni
Ehdittiin sitä viikonloppuna metäsässäkin piipahtaa ja vajaa ämpärillinen löytyi kevään sieniherkkuja. Meidän perheessä näillä herkuttelee kyllä ainoastaan isäntä, mutta kiva niitä on kuitenkin kerätä!

18. toukokuuta 2014

Ensimmäinen kesäpäivä



Ailahteleva kevät taitaa lopultakin olla ohi ja kesä on koittanut. Lämpötila kohosi tänään +23 asteeseen ja ilma oli enemmän kuin kesäinen. Vaikea kuvitella että nejä päivää sitten oli lumi maassa. Päivä oli melko tuulinen, mutta illalla tuuli tyyntyi. Lämpimässä ja tyynessä illassa tuoksuivat vahvasti avautuvat koivun silmut ja kaikki muu tuore vihreys. Lintukonserttia hallitsi tänä iltana haikealla nuotilla laulava pajulintu.



16. toukokuuta 2014

Sade- ja sairasteluviikko

Sääennusteen lupailemat lämpimät ja aurinkoiset säät näyttävät koko ajan karkaavaan huomiseen, ja taas huomiseen. Tämä viikko on mennyt sisätöissä ja sairastaessa, joten oikeastaan sateet eivät ole haitanneet. Tänään on sentään satanut vettä, eikä lunta kuten keskiviikkoaamuna. Aamu tosiaan valkeani tuolloin varsin valkoisena, kun maassa oli 5 cm lunta!

Keskiviikkoaamun 14.5.2014 maisema.

Huomiseksi, lauantaiksi ennuste näyttää jo 17 astetta lämmintä ja aurinkoista, mikä tuntuu tämän sateisen ja kylmän (+6 astetta) päivän jälkeen melko uskomattomalta.

Pellolla ei ole tullut paljon oltua, mutta lapset ovat kuitenkin kylväneet retiisit omalle pikku penkilleen ja itse kylvin keto-orvokin siemenet. Seuraava urakka olisikin penkkien kunnostus ja sitten ensimmäisten vihannesten kylväminen. Mansikka- ja yrttipenkkien tekoon oli tarkoitus ryhtyä tänä viikonloppuna, mutta koko viikon sateiden jälkeen pelto on niin märkä, että päätettiin siirtää traktorityöt ensi viikkoon.

Rakennuslupa elintarviketilalle yrittien kuivaamiseen saatiin lopulta, joten sekin urakka pitäisi aloittaa pikimmiten. Kuvia sitten sitä mukaan kun projekti etenee.

Taimet kasvavat sisällä omaan tahtiinsa, osa hitaasti ja varmasti, osa taas melkoisella vauhdilla. Sormet on saanut multaan vesisateista huolimatta taimia kouliessa, mm. parsakaalit pääsivät tällä viikolla suurempiin purkkeihin.
Taimien karaiseminen kuistilla pitäisi varmaan aloittaa pian, kun yöpakkasetkin ovat kai loppumassa.

Purjot ovat kasvaneet hyvin.

Ruusukaalit

5. toukokuuta 2014

Sataa ja paistaa

Kelit ovat jatkuneet edelleen vaihtelevina, välillä päivän paistetta ja sitten taas sakeasti lunta. Jotkin kuuropilvet ovat kehittyneet komeiksi ilmestyksiksi ja satava lumi näkyy vaikuttavina alas ryöppyävinä harsoina. Kesällä nämä pilvet varmasti antaisivat ukkosta.

Lumikuuro järven takana - A flurry behind the lake

Tänään saatiin koettua verkot ilman lumi- ja räntäsadetta, saaliskin oli parempi kuin ensimmäisellä kerralla.

Verkoilta - from the fishing net

Lumisateista ja pakkasöistä huolimatta uusi kasvu puskee esiin jo monesta paikkaa. Yrttimaalla on esimerkiksi rakuunat aloittaneet jo kasvunsa, kuvassa on venäläinen rakuuna. Ranskalaisen rakuunan talvehtimista jännitettiin ja myös se näyttää selvinneen talven yli.

Venäläinen rakuuna - russian tarragon

4. toukokuuta 2014

Lumisateessa kalalla

Eilen käytiin varta vasten kauppa-asiat kyläkaupassa, jotta saatiin ostettua kalastusluvat. Illalla rantasaunan lämpeämistä odotettaessa käytiin laskemassa verkko. Tyyni järvi ja aurinkgonpaiste suosi verkon laskua, vaikka muuten sää vaihteli laidasta laitaan jatkuvasti. Saunan jälkeen käveltiin talolle lumisateessa...

Tänään lähdettiin katsomaan, onko saalista tullut. Hetken verkkoa tarkasteltuaan Mikko huomasi hauen. Lapset olivat haltioissaan pienestä hauesta, joka irtosi verkosta melko helposti. Matka jatkui pikkuhiljaa ja pian nähtiin toinen kala: pieni säyne sätki verkossa kiinni. Loppu verkko olikin tyhjää, mutta innostus kalastukseen varmasti säilyy pienenkin saaliin jälkeen. Rantaan soudettiinkin sitten lumisateessa, mutta sekään ei niin haitannut, kun oli saalista mukana.

Tyytyväiset lapset kantoivat kalat kotiin ja yhdessä paistetiin hauki ruuaksi. Mikko laittoin säyneen suolautumaan.

1. toukokuuta 2014

Kevät keikkuen tulevi

Huhtikuun viimeinen viikonloppu tarjosi ihanat kevät säät ja paljon pihapuuhia. Olisihan se liian hyvää ollakseen totta, jos kevät näin helpolla tulisi. Sopivasti sää muuttui näin perinteisesti vapun kunniaksi...

Ensin tunnelmia viime viikolta:

Metsäpeuroja - wild forest reindeers















Mikko näki autolla ajelessaan peuroja useammassakin paikassa. Vielä ei näytä olevan vasoja vaatimien matkassa.

Punontapajuja - willows for basket weaving



















Pajuttunutta peltoa on siistitty useampana vuonna vähän silläkin ajatuksella, että saataisiin hyvää piiskapajua punontaa varten. Nyt, ennen kasvukauden alkua, kerättiin viime kesän aikana kasvaneita pajuja. Niputettiin ne saman pituisiin nippuihin ja laitettiin navetan seinustalle kuivumaan. Siitä ne viedään navetan vintille, missä on jo syksyllä kerättyjä pajuja. Syksyllä sitten, kun illat pimenevät ja peltotyöt loppuvat, voi vintiltä kaivaa pajut ja aloittaa punonnan. Ensin ne on tietysti liotettava... 

 
Tällä viikolla säät kylmenivät huomattavasti ja tiistai-itana saatiin nenäliinan kokoisia lumihiutaleita:

Isoja lumihiutaleita - big snowflakes















Ja vappuaamuna maisema oli tämän näköinen:

Vappu - 1st of May












Jäivät pihatyöt tauolle, eikä muutenkaan ulkoilu innosta niiden lämpimien päivien jälkeen. Mutta
joutaapahan tässä blogia päivittämään...


Esikasvatukset varttuvat hyvää vauhtia ja etelän puoleisten ikkunoiden edustavat ovat täyttyneet taimipöydistä. Tässä muutamia kuvia viljelmistä.

 
Tomaatit - tomatoes




Chilit - chillies



















Ruusukaalit odottavat koulimista - Brussels sprouts, ready for transplanting
Purjot ovat vielä pieniä, mutta kasvavat hyvin - Leeks are small but growing well

Pihkan valutusta

Oma metsäpalstamme on varsin pieni ja ajateltiin, että ehkä parhaan hyödyn siitä saa pihkan keräämisellä. Aikaisempaa kokemusta ei ole, joten opettulua tämäkin. Ohjeita vähän netistä ja ei kun kokeilemaan:
















Työkaluina käytettiin puukkoa ja talttaa, joka ei tosin ollut aivan tarkoitukseen sopiva.
















Navetan kätköistä löytyi vanhaa sähköputkea, jota keitettiin vähän aikaa, että saadaan varmasti puhdasta pihkaa, joka käy esimerkiksi kosmetiikan valmistukseen.




















Tarkoitus olisi, että pohka valuu uria myöten puhtaana suoraan pussiin putken pätkää pitkin.
Keräys systeemin alapuolelle laitoimme varmuuden vuoksi kerroksen ilmastointiteippiä tarrapuoli ulospäin, jonka tarkoituksena on estää muurahaisten pääsy projektimme kimppuun. Aivan aukoton se ei ole, mutta tällä kohdalla ei muurahaisia muutenkaan ole kovin paljon.

Pihkan valutus aloitettiin viikonloppuna (27.4.), eilen vappuaattona Mikko kävi laitosta katsomassa ja totesi, että pussiin on mennyt vettä. Eli koko systeemi pitäisi jotenkin suojata vesisateelta. Opettelu siis jatkuu...