Sivut

30. toukokuuta 2014

Kiireinen viikko takana

Monenlaista puuhaa on riittänyt tällä viikolla. Yksi suuri asia on edennyt eli elintarviketilan rakentaminen on päässyt vauhtiin. Mikko on ollut lomalla, joten työmaa on edennyt rivakasti. Rakennusprojektista kuvineen tulee erillinen juttu.

Kylvöt on saatu hyvälle mallille tällä viikolla, vaikka välillä on tuntunut, että ei millään ehdi saada kaikkia siemeniä mullan alle. Nyt on pensaspapua ja punasikuria lukuunottamassa kaikki pellossa. Yrttien taimet saavat vielä vähän kasvaa kuistilla ennen istutusta.

Ehkäpä viikon kuulumisia seuraavaksi kuvakoosteen kera. Peltourakkaa aloitettiin sipulin istutuksella. Sipulia onkin tänä vuonna viime vuotista huomattavasti enemmän. Tarkoitus on harventaa sipulia reilusti ja näin saadaan myös varhaissipulia myyntiin.

Sipulin istutus.



Perunan istutuksessa urakoitiinkin sitten useampi päivä ja lämmintä riitti reilut 25 astetta. Aamulla tehtiin töitä pari tuntia ja todettiin, että pitää keksi jotakin muuta keski- ja iltapäivän ajaksi. Illalla sitten jatkettiin toinen mokoma, vaikka kuuma se oli silloinkin.


Yksi tämän kesän uusista lajikkeista on Sininen kongo.

Sellerin ja purjon istutus saatiin tehdä vähän viileämmässä säässä. Sellerit tuntuvat kiinnostavan variksia, jotka ovat käyneet jo pari kertaa nostamassa osan taimista ylös. Ensin epäiltiin syyllikseksi lapsista pienempää, mutta näyttää siltä, että syyllinen lenteleekin taivaalla... Pitänee alkaa viritellä pelättimiä pellolle.

Sellerin taimet.

Purjot odottavat multaan pääsyä.
Purjot alkoivat näyttää purkeissa jo niin isoilta, että hyvä kun saatiin ne istutettua.

Loppuun vielä kuva komeasti kukkivasta viinimarjapuskasta. Näyttäisi siltä, että marjoja saadaan paljon, jos kaikki menee hyvin.

Viinimarjapensas runsaine kukkineen.



Ei kommentteja:

Lähetä kommentti