Sivut

28. elokuuta 2014

Markkinoille!

Huomenna markkinoille! Osa tuotteista vietiin jo tänään Kajaaniin ja tuoretuotteet saatiin kerättyä nyt illalla. Juurekset ovat parhaimmillaan, palsternakatkin ovat ehtineet jo kasvaa syötävän kokoisiksi vaikka niiden kasvu jatkuukin vielä kuukauden. Juurisellerit olivat vielä liian pieniä että niitä olisi voinut ottaa myyntiin. Saa nähdä ehtivätkö vielä kasvaa, niilläkin tosin on vielä aikaa kasvaa vaikka lumen tuloon asti.


Pelto alkaa tyhjentyä. Sadonkorjuun jälkeen maasta kitketään vielä viimeiset rikkaruohot jonka jälkeen penkit harataan kevyesti ja peitellään viherkatteella. Katteen alla multa säilyy muhevana seuraavaan kevääseen ja kate ehtii syksyn ja talvenkin aikana maatua ja lannoittaa peltoa. Syksyn merkit lisääntyvät pikkuhiljaa. Tänään lensi talon yli hanhiparvi etelää kohti, saa nähdä pitääkö paikkansa vanha sanonta "halla hanhen hartioilla, talvi joutsenen takana".


25. elokuuta 2014

Valmistautumista markkinoihin

Uusi yrttien kuivaustila on päässyt tositoimiin, kaikki hyllyt on saatu paikalleen ja kuivuri kuivaa jatkuvasti lähes täyttä lastia yrttejä. Vähän on mennyt sadonkorjuu myöhäiseen joidenkin yrttien kohdalla, mutta vielä saadaan ihan hyvää satoa, jos vaan sateet eivät nyt kokonaan sotke suunnitelmia. Kaikkia yrttejä on kuitenkin kertätty tasaisesti vuorotellen, jotta mikään ei jää kokonaan peltoon!

Kajaanissa on suuret Maalaismarkkinat tulevana viikonloppuna ja osuuskunnalla on siellä iso osasto sekä kahvila. Tuotteita on tehty porukalla sekä kukin tykönään ja meilläkin on melkoinen kiire saada yrtit purkkiin ja etiketit paikalleen. Purkit meinasivat päästä loppumaan ja on jännitetty että ehtiikö tilaus ajoissa, mutta onneksi tänään tuli viesti matkahuollosta ja saadaan lisä purkkeja!

Yrttien purkituksen lisäksi myyntiin tulee paljon erilaisia tuoretuotteita ja niiden keruuseen täytyy myös varata oma aikansa. Kiireinen viikko siis tiedossa, mutta toivotaan perjantaille ja lauantaille aurinkoa ja paljon kävijöitä Markkinoille.

Purjotkin pääsevät viikonloppuna markkinoille.


Viikonloppuna saatiin alkuun mansikan rönsyjen leikkuu ja rivivälitkin tuli lopulta siistittyä kaikki kerralla. Nyt näyttää mansikkarivit komealta, ensi kesän satoa odotellessa.

Mansikkamaalla riittää vielä rönsyjen leikkuuta vaikka alkuun on jo päästy.

17. elokuuta 2014

Kesän loppu - syksyn alku

Aika rientää mahdotonta vauhtia ja kesä on kääntynyt lopuilleen. Aurinko paistoi tänään, mutta keli ei ollut enää lainkaan kesäisen vaan ilmassa oli selvä syksyn tuntu. Ensi yöksi lupaa kylmää ja laitettiin varalta suojaharsot kaikkein arimpien viljelysten suojaksi.

Tämän päivän syksyistä tunnelmaa lienee lisännyt myös aloitetut sadonkorjuut. Sipulin nosto aloitettiin. Nostimme tavallista sipulia, punasipuli, hopeasipulia ja kainuulaista maatiasryvässipulia. Tarkoituksena olisi saada käsiteltyä nyt nostetut sipulit myyntikuntoon elokuun lopun maalaismarkkinoille.

Keltasipulia - yellow onions


Tänään otettiin myös hunajat mehiläispesästä. Hunajakennostot kuorittiin ja hunaja lingottiin irti kennoista hunajalingolla. Hunajasato onnistui hyvin. Seuraavaksi hunajaa seisotetaan saavissa välillä sekoitellen noin kahden viikon ajan jonka jälkeen se on valmista purkitettavaksi.

Hunajakennoston kuoriminen - uncapping the cells


Hunajan linkoaminen - extracting the honey with a centrifuge



Ensimmäiset tipat - first drops


Vähän enemmän kuin muutama tippa - little bit more than just few drops