Maalta ja metsästä: Metsän emännän aarrearkulla

Tänä kesänä ja syksynä tuli käytyä usein keräämässä aarteita metsästä eli siis sienestämässä. Mikäpä olikaan käydessä kun sienivuosi on ollut mitä parhain.

Runsas sienivuosi toi mukanaan monta mieluisaa yllätystä. Kanttarellejä löytyi vanhoilta vakiopaikoilta ja uusia paikkoja on löytynyt monta monituista. Vaaleaorakkaita löytyi kerättäväksi asti melkein jokaisesta sopivasta metsästä vaikka aiemmin niitä on näkynyt hyvin niukasti. Yllätyksenä tuli myös mustatorvisieni jotea en ole odottanut täältä löytäväni, mutta niin vain niitä näkyy Kuhmossakin olevan.

Suppilovahveroita on ollut paljon ja suppiksen sisarta, kosteikkovahveroa, on myös löytynyt monesta paikkaa. Kosteikkovahvero on hyvin suppilovahveron kaltainen sieni. Nimensä mukaan se kasvaa kosteilla paikoilla eli suorastaan soilla. Reheväkin paikan pitää olla koska ainakin täällä Kainuussa sitä löytää ravinteikkailta lettosoilta ja lehtokorvista. Mukavaa sinänsä että letoiltakin löytyy jotain kerättävää muuten kun ne tahtovat marjojen ja sienten puolesta olla aika huonoja paikkoja vaikkakin muuten ovat kasvilajistoltaan rikkaita ja arvokkaita. Mutta takaisin kosteikkovahveroon, sieni on suppilovahveron näköinen mutta jalka on keltaisempi ja lakin alapinta on sileä. Maultaan kosteikkovahvero on yhtä hyvä jos ei kohta parempi kuin suppilovahvero. Kosteikkovahvero on hyvin hankala huomata sammalten ja sarojen seasta ja yleensä sen huomaa vasta kun niiden päälle on tallannut ja sienten keltaiset jalat paistavat sammalikosta.

Parhaat sienet olemme laittaneet kuivuriin ja osa on jo saatu pussitettua, mutta melkoinen määrä kuivattua sientä odottaa vielä pussittamista myyntipakkauksiin. Tänään kävimme keräämässä vielä yhden satsin suppilovahveroita, mutta nyt saa sienten keruu olla, vaikka lumen sataisi, kiintiö on täynnä :)