Hankikelejä

Yöpakkaset ovat kovettaneet lumet kovaksi hangeksi ja on koittanut kevättalven ja kevään yksi parhaista ajoista. Kestävä hanki antaa aivan poikkeuksellisen liikkumisen vapauden millaista ei ole muina vuodenaikoina. Suksilla pääsee nyt viilettämään ihan minne tahansa. Toisaalta kun hanki kestää kävellä niin se vapauttaa liikkumaan myös jalan.

Ei ole tullut oikeastaan aiemmin ajateltuakaan että talvella maastossa liikkuminen on täysin apuvälineiden, suksien tai lumikenkien, varassa. Nyt pääsee ensimmäistä kertaa moneen kuukauteen kulkemaan omin jaloin metsässä. 

Erään illan hiihtolenkki vei meidän toisen kotijärven rantaan. Järvenselälle katsellessa mieli kiisi kauas aikojen taa. 

Ikiaikainen Kellojärvi, lukemattomat silmäparit ovat ehtineet katsella tätä maisemaa. Varhaisimmat ihmiset ovat saattaneet elellä näissä maisemissa jopa 10000 vuotta sitten. Varsin mahdollista, että joku on katsellut järveä juuri samalla kohtaa juuri samanlaisella hetkellä ja nähnyt järven tällaisena. Onko se sitten tapahtunut viime vuonna, kolmekymmentä vuotta, kaksi sataa vuotta vai viisi tuhatta vuotta sitten.

Konapinkosken niska on yksi monista paikoista mistä on löydetty merkkejä kivikauden elämästä. Sulana pysyvä kosken niska houkuttelee paikalle varhain saapuvia muuttavia vesilintuja. Linnut ovat houkutelleet paikalle kivikauden metsästäjän. Muuttolinnut ovat varmasti olleet hartaasti odotettuja tulijoita. Hartaasti niitä ja kevään tuloa odottaa jo itsekin, mutta eri syystä tietenkin. Istun sulan reunassa ja mietin istunko paikassa jossa joku istui tuhansia vuosia sitten katsellen taivaalle ja kuulostellen kuuluisiko jo joutsenen ääni jostain. Joutsenta ei kuulu, erämaa on vielä hiljainen.