Sivut

31. joulukuuta 2015

Hyvää Uutta Vuotta

Vuosi 2015 on kulunut viimeisen päivänsä iltaan. Kulunut vuosi on ollut aika raskas, mutta myös antoisa. Kesän kylmyys ja jatkuvat vesisateet eivät oikein suosineet meidän viljelyksiä ja moni sato epäonnistui täydellisesti. Positiivisena yllätyksenä mansikoiden onnistuminen hipoi täydellisyyttä vaikka ennakko-odotukset olivat jotain ihan muuta. Sen on joutunut huomaamaan että tällaisen toiminnan pyörittäminen kolmen pienen lapsen kanssa ei ole helppoa. Kaikkea ei yksinkertaisesti ehdi tai jaksa tehdä. Antoisaa on ollut huomata että meidän viljelytouhut ja osuuskunnan toiminta jatkavat edistymistään. Tulevalle vuodelle riittää edelleen uutta kehiteltävää ja kokeiltavaa.

Kiitos kuluneesta vuodesta ja toivotamme kaikille Hyvää Uutta Vuotta 2016!




Ei kommentteja:

Lähetä kommentti